Ensimmäiset chihuahuat tuli minulle -91 Namkliv Blues Baby ja -93 Harmonic Jasintha, joiden kanssa muutaman näyttelyn kävin. Näyttelyinnostukseni chihujen kanssa alkoi oikeastaan vasta ostettuani chihuahuat Mandyn ja Sandyn. Mandyn pennut, jotka kaikki jäivät kotiin innostivat myös näyttelyihin. Nykyisin harrastan aika paljon näyttelyitä omien kasvattieni sekä useiden muualta hankkimieni chihujen kanssa.

Koiralaumaan kuuluu myös saksanpaimenkoiria sekä tietysti sekarotuinen löytökoira Pipsa.

Ensimmäinen Prahanrottakoira saapui perheeseen 2016 tammikuussa.

Koiralaumani elää perheen yhteistä arkea maalla Lohjalla, jossa kasvatan myös welsh poneja nimellä Silent's.

Kasvatuksessa pyrin kasvattamaan terveitä, iloisia, hyvän luonteen omaavia rotutyypillisiä koiria. Jokainen pentue on mietitty ja siitä on tarkoitus jättää pentuja kotiin kasvamaan. Kaikkia kun ei voi pitää itse, niin etsinnässä on aika ajoin yhteistyökykyisiä sijoituskoteja, yhteisomistuskoteja uros- sekä narttupennulle.

Olen jäsenenä:

Suomen kennelliitto

Chihuahua ry

SPL

Sukoka ry

Prahanrottakoirat ry

Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin ja

Allekirjoittanut kasvattajasitoomuksen